sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Kultainennoutaja Helga!


Viime tekstissä mainitsinkin että meille tuli mitä suloisin karvapallero Helga <3
Nyt Helga on jo hyvin kotiutunut ja näyttää itsestään jo hieman vallattomia pentupiirteitä kaikkea maistelemalla ja jyrsimällä.Helgan ehdottomia suosikkeja on poikien huoneista löytyvät sopivasti lattialla tarjolla olevat lelut. Myöskin lattialistat ja takkapuut maistuvat neidille.
Täytyy sanoa että vaikka joskus en niin ollut täysin Kultaistennoutajien faniryhmään kuuluva niin tuo neiti on vienyt sydämeni kokonaan, enkä voisi paremmin meidän perheeseen sopivaa koiraa keksiä. Sopivassa suhteessa hän riehuu ja pörrää niin lasten kun aikuistenkin kanssa mutta vastapainona tykkää rauhoittua ja loikoilla omalla pedillä kun isäntäväki touhuaa omiaan. 
Mikä parasta häntä saa silitellä ihan rauhassa niin lapset kuin aikuisetkin ilman että saa siitä hillittömiä ADHD kiksejä :D

Mutta tämä postaus vaatii ehdottomasti pienen kuvapläjäyksen kyseisestä karvapallerosta!












  




 Eli kaikkea täytyy syödä ja maistella ja sen jälkeen on hyvä ottaa kunnon torkut <3

Mutta palaillaan

JoJo

1 kommentti:

  1. Hän on kyllä niin suloinen. Tuskin maltan odottaa että päästään tutustumaan.

    VastaaPoista